tiistai 1. joulukuuta 2009

1. luukku - ensimmäinen adventti

Blogin idea on yksinkertainen: 24 joulukalenterin luukkua, joiden takaa paljastuu nuoren pariskunnan jouluperinteet, lahjaideat, käsitöitä ja ruokaa.

Ja sitten on aika avata ensimmäinen luukku!

 
Postista tänään -20 % ostettu kalenteri

Adventtiperinteet. Puolisoni kotona annetaan ensimmäisenä adventtina lapsille (ja miksei aikuisillekin kun lapsia ei ole enää kuin yksi kotona) pikkujoululahjat. Me veimme mukanamme minun isäni pikkujoululahjaksi saaman Maria Drokilan kynttilän ja Satakunta Tiiraa -visailukirjan. Me taas saimme juustoa, coca-colaa, 10 euroa, trivial pursuitin matkaversion ja apteekin tuotteita. Ei siis huono saldo lainkaan :)

Adventtiin liittyy myös muita perinteitä. Minun kotonani (ja varmasti miehenikin) sytytetään kyntteliköt ikkunoihin. Niin tein siis myös minä. 7-haarainen kynttelikkö valaisee ikkunaa päivisin ja iltaisin. Kissoja kynttelikkö ja varsinkin sen muovikoristeet kiinnostivat niin paljon, että kynttelikkö oli teipattava näkymättömällä teipillä ikkunalautaan kiinni.

Tänä adventtina teimme myös jotain uutta. Kävimme tutustumassa ortodoksiseen kirkkoon. Emme kuulu tähän, emmekä luterilaiseen kirkkoon, mutta kokemus oli hieno. Adventista jumalanpalveluksessa ei ollut kylläkään tietoakaan. Voi olla, että parin viikon päästä käymme tutustumassa myös luterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen, sillä en esimerkiksi ole koskaan käynyt paikkakuntamme pääkirkon sisäpuolella.


Tiimarin kehikkoon kierrätetyistä aineksista tehty kranssi.
Pistinauhaa ja puisia omenoita narussa.
Nuppineulat pitävät yhdistelmän kasassa. 

2 kommenttia:

  1. Jei, joulu! Ja meidän pariskunnalla on samanlainen joulukalenteri. ;)

    Täälläkin vietetään muuten ensimmäistä yhteistä joulua, joten vinkit otetaan vastaan ilomielin.

    - Taster

    VastaaPoista
  2. Kiitos ensimmäisestä kommentista ja inspiraatiosta seuraavan luukun tekstiin :)

    VastaaPoista